Sanna Nopanen | Dingle

Sanna Nopanen

Creative Planner
sanna.nopanen@dingle.fi


Advertising week – Mitä jäi käteen?

Syys-lokakuun vaihteessa pääsimme Account Managerimme Karon kanssa vierailemaan Adwertising Weekilla New Yorkissa ja tässä jaksossa kertailemme mieleenpainuvimpia puheenvuoroja, oivalluksia ja kohtaamisia noiden neljän intensiivisen päivän ajalta. Mitä siis jäi käteen, sen kuulet tässä jaksossa.

Elokuvamarkkinoinnista, henkilöbrändäyksestä ja mielensäpahoittamisesta – Haastattelussa: ohjaaja Tuukka Temonen

Tässä Dinglecastin jaksossa mukana elokuvaohjaaja Tuukka Temonen, jonka kanssa keskustelimme elokuvamarkkinoinnista, mielensäpahoittamisesta ja kaikesta siltä väliltä.

Mainonnan uusi seksi

Paljon on virrannut vettä sillan alla siitä lähtien, kun seksin käyttäminen mainonnassa keksittiin. “Seksi myy”, on perustelu, jota on hoettu jonkinlaisena muuttumattomana totuutena mainonnan alalla aina Mad Menin ajoista alkaen. Vaikka ihmisten arvomaailma yleisesti on muuttunut paljon 50-luvulta tähän päivään tultaessa, naiset on aikojen saatossa totuttu toistuvasti näkemään mainosten koristeina tai seksipommeina. Huolimatta siitä, että…

Dinglen #Somekalenteri nyt myös Google- ja iCal -versioina

Viime viikolla jaoin meillä pitkään hautuneen Dinglen Somekalenterin julkiseksi myös Dinglen ulkopuolisille sisällöntuottajille. Olin varma, että siitä on hyötyä myös muille, mutta sen suuri suosio pääsi silti yllättämään! Nyt saimme valmiiksi myös lupaamani kalenterisyötteen, jolla voit tilata olennaiset ja epäolennaiset päivät suoraan Googlekalenteriisi tai ladata iCaliin tiedostona. Googlen versiolle lupaan päivitykset ja muutokset hieman notkeammin…

Yhteisömanageri, tätä olet odottanut: Dinglen Somekalenteri 2016

Vuosi vaihtui ja uuden vuoden kalenterit tekevät kauppaansa. Missään en ole kuitenkaan nähnyt vielä sitä, mitä kaikki sosiaalisen median parissa työtä tekevät tarvitsisivat kipeästi. Nimittäin kunnon kattavaa SOMEKALENTERIA.

Operaationa toimistodetox

Kevään tullen monet haluavat keventää kyljystä ja tehdä jonkinlaisia puhdistautumisriittejä tulevaa kesää varten. Meidän toimistoremmimme ei ollut tässä asiassa poikkeus. Päätimme kruunata kevään terveys- ja juoksuintoilun aloittamalla porukalla yhteisen detox-kuurin. Itse luulin kyseessä olevan kohtalaisen helppo diili: juo nämä litkut, syö näitä asioita…tähän pystyn pomminvarmasti. Yllätys kyseisen arkiviikon loputtomuudesta ja mielitekoja vastaan taistelun vaikeudesta oli omalla…

Top-5: Kesän parhaat blogikirjoitukset

Jos kesä kului ahon laidalla ja läppäri narikassa, saattoi kesän aikana jäädä myös blogimme seuraaminen vähemmälle. Pelko pois! Poimimme ja niputimme yhteen yleisön parhaimmiksi havaitsemat blogautuksemme, joten jatkahan lukemista. Top-5: Kesän jaetuimmat blogit. 1. Kenelle näyttäisit kotialbumin? Lapset sosiaalisessa mediassa Kirjoittaja: Josefine Janhonen Hauskoja kuvia on kiva jakaa ystävien kanssa sosiaalisessa mediassa. Muutamia asioita kannattaa…

Nupit kaakkoon: Tätä Dingle kuuntelee

Jos heinäkuu tuntuu pitkältä toimiston seinäkellosta katsottuna, voit nopeuttaa viisareita hieman virittäytymällä oikeille taajuuksille. Jokin aikaa sitten aloimme miettiä miltä värikäs työyhteisömme kuulostaisi musiikkina. Ryhdyimme tuumasta toimeen ja päätimme perustaa työyhteisömme yhteisen soittolistan. Jokainen halukas Dinglaaja sai lisätä soittolistalle 5 kappaletta, jotka ovat a) omia suosikkeja b) itselle tärkeitä tai c) jostain muusta syystä ansaitsevat…

Top-5: Kesäkuun parhaat blogikirjoitukset.

Oletko seurannut tiiviisti blogiamme vai onko jotain päässyt lipsahtamaan ohi? Nyt voit poimia rusinat pullasta, ja varmistaa että näet ainakin kuukauden parhaat palat. Kesäkuun parhaat, jaetuimmat blogipostaukset nyt koottuna kätevästi top vitoseen!   Top-5: Kesäkuun jaetuimmat blogit. 1. Infografiikka: Miten suomalaiset yritykset käyttävät sosiaalista mediaa? Kirjoittaja: Simone Bocedi Sosiaalisen median käyttö on kasvanut viime vuosina…

Dingle

Contact us

Dingle Oy
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

Dingle

Dingle lyhyesti

Dingle on sosiaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Tarjoamme yritysjohdon, myynnin, markkinoinnin, ja asiakaspalvelun konsultointipalveluja. Ydinosaamistamme ovat sosiaalisen median käyttö, prosessikonsultointi, konseptisuunnittelu sekä sisällön ja tekniikan tuotanto.

Rekisteriseloste
Avoimet työpaikat