/
Daniel Penfold

Sisältö on vieläkin kuningas – mutta vain jos se keskustelee. Kerron miksi.

Puhutaan.

Sillä tavoinhan ihmisten välinen kanssakäyminen useimmiten alkaa. Miksi siis suuri osa sisältömarkkinoinnista tuntuu monologilta dialogin sijaan

Mitä hemmettiä tuolla tarkoitat?

Alussa oli sisältö, kuningas. Markkinoijien ajattelu eteni jokseenkin näin: brändimme ja sisältömme on kerrassaan mahtavaa – meidän tulee vain kertoa kuluttajillekin, kuinka mahtavaa!

Näetkö, mitä tästä yhtälöstä puuttuu? Jep, kuluttajien tarpeet, toiveet ja halut.

Ok, kerro lisää.

Vuonna 2019 olemme yksinkertaisesti hukkumaisillamme sisältöihin. Voisin lyödä vetoa, että tälläkin hetkellä pidät läppärilläsi auki vähintään kolmea välilehteä, notifikaatioita ponnahtelee puhelimesi näytölle ja lukemattomien sähköpostien määrä kasvaa herkeämättä.

Tässä kohtaa ”Sisältö on kuningas” -satu kohtaa todellisuuden. Sisältö ei enää ole kuningas – se on vain yksi monista, epätoivoisesti huomiotasi janoavista kasvoista isossa väkijoukossa.

Mitä me markkinoijina sitten voimme tehdä asialle? No ensinnäkin voimme alkaa kuunnella, mitä kuluttajat aidosti haluavat – ja ottaa askeleen kohti keskustelevaa sisältömarkkinointia.

Askeleen minne?

Elämme häiriötekijöiden aikakaudella. Joka puolella on melua. Kaikki on koko ajan liikkeessä. Miten erottua edukseen kaikessa hälyssä? Lisäämällä merkitystä jokaiseen kanssakäymiseen asiakkaiden kanssa.

Eilisen sisällöt suunniteltiin brändinäkökulmasta, ei asiakasnäkökulmasta. Keskusteleva sisältömarkkinointi sen sijaan tarjoaa jokaiselle asiakkaalle uniikin ja personoidun kokemuksen jäljittelemällä yhtä ihmiskunnan vanhimmista taiteenlajeista – hyvää keskustelua.

Keskusteleva sisältömarkkinointi tarjoaa jokaiselle asiakkaalle uniikin ja personoidun kokemuksen jäljittelemällä yhtä ihmiskunnan vanhimmista taiteenlajeista – hyvää keskustelua.

Tipuin kärryiltä. Selventäisitkö vähän?

Ajatellaanpa että törmäät kadulla ystävään. Hän tarttuu olkapäähäsi, paasaa viisi minuuttia itsestään eikä kysy kertaakaan, miten sinä voit. Ja sitten vain kävelee tiehensä.

Brändin kommunikaatio voi pahimmillaan tuntua suunnilleen tuollaiselta.

Tällaiset vuorovaikutustilanteet sotivat hyvän keskustelun elementtejä – empatiaa, kiinnostusta, ymmärrystä ja vastavuoroisuutta – vastaan.

Ok, ok. Miten siis keskusteleva sisältömarkkinointi eroaa tästä?

Lyhyesti sanottuna: keskusteleva sisältömarkkinointi hyödyntää hyvän keskustelun elementtejä jokaisessa asiakaspolun vaiheessa.

Ai miten? Esittämällä ensin kysymyksiä, ja suunnittelemalla sen perusteella jokaisen polun asiakkaan tarpeita vastaavaksi.

Vieraillessasi verkkosivustolla sinut jätetään usein yksin. Jopa niin yksin, että ainoaksi kaveriksesi jää sivuston hakutoiminto. Painopiste on brändissä, mutta vastuu toiminnasta on sinulla. Kynnys ryhtyä ajatuksista tekoihin nousee usein aivan liian korkeaksi.

Keskusteleva sisältömarkkinointi ottaa tämän vastuun harteiltasi ennakoimalla tarpeitasi ja kuuntelemalla toiveitasi.

Onko tämä siis markkinoinnin vallankumous?

Ei, kyse ei ole vallankumouksesta vaan nykyisten sisältömarkkinoinnin menetelmien parantamisesta. Sisällön optimoinnin kärkikolmikko – oikean yleisön tavoittaminen oikealla sisällöllä oikeaan aikaan – on edelleen voimissaan.

Tämä on kuitenkin selkeä askel poispäin markkinoinnista, jossa kuluttaja nähdään pelkkänä lypsylehmänä – ja missä koko markkinointisuppilon päällimmäinen tarkoitus on saada asiakkaan rahat suhdetta rakentamatta tai ilman lisäarvoa tuottavaa vuorovaikutusta.

Keskusteleva sisältömarkkinointikin on toki vielä suppilo. Sen painopiste on kuitenkin hedelmällisen suhteen rakentamisessa tarkoituksenmukaisen ja personoidun keskustelun avulla.

Kuka tässä on se häviäjä?

Ei kukaan. Brändit voittavat, asiakkaat voittavat.

Brändeille keskustelu tarkoittaa lisää asiakasymmärrystä ja oivalluksia asiakkaiden tarpeista, toiveista ja käyttäytymismalleista. Parempi ymmärrys johtaa todennäköisesti parempaan konversioon.

Asiakkaat puolestaan pääsevät vihdoinkin vaikuttamaan heille suunnattuun sisältöön. Ei se ole sen kummempaa.

Sisältömarkkinointi on kuollut. Kauan eläköön keskusteleva sisältömarkkinointi!