/
Josefine Janhonen

Uskallatko riisua tittelisi ja kertoa kuka oikeasti olet?

6 vinkkiä kiinnostavaan uratarinaan

Minä ja ystäväni juttelemme leppoisasti ennestään tuntemattomien pöytänaapureiden kanssa lautalla. Pian meiltä kysytään duuneista ja tuttu kuvio toteutuu; tunnelma muuttuu, kun kerromme mitä puuhailemme päivät pitkät. Toimittajaan ja juristiin suhtaudutaan yhtäkkiä eri tavalla, ei niin rennosti. Pöytänaapurit puolestaan kertovat anteeksipyytelevästi olevansa ”pelkkiä rajavartijoita”, ikään kuin meillä olisi paremmat työt.

Uskon, että meillä kaikilla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana työstämme.

Päätin jonkin aikaa sitten välttää työstä puhumista tutustuessani uusiin ihmisiin. Olen huomannut, kuinka vahvasti ammattistereotypiat ohjaavat suhtautumista toisiimme ja miten töistä puhuminen vaikuttaa tunnelmaan. Monesti yritysten sivuilla julkaistavissa uratarinoissa tapahtuu samoin: keskitytään liikaa titteleihin ja unohdetaan ihminen. Uratarinasta tulee auki kirjoitettu CV, jossa luetellaan mistä työstä on siirrytty mihinkin, vaikka sen pitäisi kertoa henkilöstä. Kuka hän on ja miksi hän tekee sitä, mitä tekee?

Herkullinen uratarina avaa ainakin nämä kuusi asiaa:

1. Kuka iski kenet?
Rakkaustarinat kiehtovat aina. Se, miten tekijä ja yritys ovat löytäneet toisensa, on tärkeä osa tarinaa – se kertoo, miksi olet juuri kyseisessä paikassa töissä. Miten tulit valinneeksi juuri tämän paikan, vai valitsiko yritys sinut? Kuka iski kenet?

2. Kuka oikeasti olet?
Tittelit eivät enää kerro hirveästi ihmisestä tai edes hänen työkokemuksestaan, vaan ne ovat tärkeitä työtä metsästäessä lähinnä hakusanamielessä ja palkkaluokan määrittelyssä. Milleniaalit, jotka näyttävät työelämän tulevaisuuden suunnan, arvostavat titteleiden sijaan työn merkityksellisyyttä, työviihtyvyyttä ja arjen sujuvuutta. Paksua lompakkoa tai hienoa titteliä tärkeämpää on se, että työllä on jokin syvempi merkitys.

3. Miksi olet juuri täällä töissä?
Lopulliseen päätökseen vaikuttaa tietysti se, mitä annettavaa yrityksellä on ja kuinka merkityksellistä työtä on tarjolla. Milleniaalit kokevat, että heillä menee hyvin silloin, kun he tekevät hyvää työssään. Uratarinassa kannattaa ehdottomasti kertoa, miten tämä käytännössä toteutuu, sillä vain joka kolmas milleniaali kokee, että yritysten johtajat ovat toiminnallaan sitoutuneet kehittämään yhteiskuntaa. Uratarinassa tulisi peilata työntekijän arvoja yrityksen arvoihin ja näyttää miten nämä näkyvät arjessa, töissä ja vapaa-ajalla.

Ellei arvoja ole määritelty, kannattaa se tehdä osallistamalla eri tiimien työntekijät työnantajamielikuvan kehittämiseen.

4. Kuinka mielelläsi lähdet aamulla töihin ja keitä siellä on vastassa?
Työviihtyvyys syntyy hyvästä ilmapiiristä, jonka luovat työntekijät. Työkavereiden parissa tulisi olla kivaa ja tulla tunne siitä, että jokainen on samanarvoinen tittelistä tai työkokemuksesta huolimatta. Jos muiden tiimien jäsenten kanssa tullaan hyvin toimeen ja vietetään aikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella, on tärkeää avata työpaikan dynamiikka osaksi uratarinaa. Muista kertoa miksi työkaverit ovat sinulle tärkeitä, ja miten se ilmenee, jotta tarina pysyy aitona.

5. Kuinka hyvin sinusta pidetään huolta?
Yrityksen arvoja kuvailee myös se, kuinka hyvin yritys pitää huolta työntekijöistään. Edut kiinnostavat varmasti uutta työnhakijaa, arjen sujuvuus sitäkin enemmän. Miten työpaikalle pääsee, onko parkkipaikkoja, löytyykö lounasravintolaa, kahvilaa, tuetaanko palautumista? Entä miten eri elämäntilanteissa olevat ihmiset otetaan huomioon mahdollistamalla etätyöt ja työajan jousto?

6. Mitä työsi antaa sinulle?
Itse vaikutun eniten ihmisten intohimosta työhönsä – se viestii myös laadusta. Vaikka työssä ei omasta mielestä ole mitään kiinnostavaa – kuten tapaamamme rajavartijat ajattelivat paljastaessaan suorastaan anteeksipyytelevästi ammattinsa – uskon, että meillä kaikilla on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana työstämme. Terveisiä vaan ihmisille sinne itärajan tuntumaan 😉 .

Hyötyisikö yrityksesi timanttisista uratarinoista? Ota yhteyttä!