Digital Mingling since 2009
Dinglen tarina
Vuosi on 2009. Obama astuu virkaan, Bitcoin syntyy, ja Michael Jacksonin kuolema pysäyttää maailman. Instagramia ei vielä ole, mutta Twitter kasvattaa suosiotaan ja Facebook jyrää eteenpäin. Yritykset eivät kuitenkaan vielä tunnista sosiaalisen median todellista markkinointiarvoa – ainakaan Suomessa.
Mainonnassa oli käynnissä hiljainen mutta perustavanlaatuinen murros. Perinteiset TV-kampanjat ja iskulauseet eivät enää riittäneet, kun yleisöt siirtyivät someen ja odottivat brändeiltä jatkuvaa vuoropuhelua, ajankohtaisuutta ja inhimillisempää otetta. Tarvittiin jotain ihan uutta.
Tätä tyhjiötä täyttämään syntyi Dingle – Suomen ensimmäinen sometoimisto.
Saunasta suurille areenoille
Dingle kasvoi nopeasti, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo isojen pöytien ääressä. Vuosien varrella laajensimme toimintaa Suomen rajojen ulkopuolelle ja avasimme toimiston Tukholmaan.
Olimme mukana kehittämässä uusia tapoja tehdä sosiaalista mediaa. Kasvava tiimi pyöritti someyhteisöjä, joilla oli miljoonia seuraajia, rakensi sisältökonsepteja ja ratkoi somekriisejä. Loimme myös koko Suomen ensimmäisen TikTok-mainoksen.
Vuosien varrella mukaan on tullut uusia alustoja, uusia algoritmeja ja uusia tapoja puhua ihmisille – ja me olemme olleet mukana keksimässä, miten ne valjastetaan kaupalliseen käyttöön.
Kun Aller Media vuonna 2014 osti meidät, asetuimme osaksi suurempaa mediakokonaisuutta. Mutta olemme jatkaneet Dinglenä – omalla nimellämme ja omalla asenteellamme.
Maailma muuttuu, Dinglaus on ikuista
Sosiaalinen media on nykyisin enemmän kuin nippu kanavia, joihin vain postataan jotain kivaa sisältöä – some on yhä tiiviimpi osa bisnestä, työnantajabrändiä ja asiakaskokemusta.
Ja kuten some, myös Dingle on kasvanut. Aloitimme somekeskeisestä sisällöntuotannosta, mutta tänä päivänä olemme monipuolinen markkinointitoimisto, jossa strategia ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Some on yhä ytimessä, mutta mukana on paljon muutakin.
Dingle syntyi, koska joku kysyi: miksei tätä voisi tehdä paremmin? Kysymme sitä yhä – joka päivä. Tervetuloa mukaan.