Heureka: Pellolta avaruuteen LIVE

 

Ruoan matkasta lautaselle kertovan näyttelyn piti aueta Heurekassa jo huhtikuussa, mutta poikkeustilanne pisti suunnitelmat uusiksi. Näyttelyn kohderyhmänä oli erityisesti ala-asteikäiset lapset ja koulut. Kun lapset eivät pääse Heurekaan, päätettiin viedä Heureka lapsille.

Tuotimme kaksi live-lähetystä, joiden kestoksi määriteltiin 45 min (koulutunnin kesto). Heurekan omat työntekijät toimivat esiintyjinä videoilla. Lähetyksiä varten tuotettiin myös valmiita inserttejä, jotta esiintyjille saatiin muutamia luonnollisia hengähdystaukoja.

Tapahtumasta kerrottiin suoraan kouluille. Myös vaikuttaja Herbalisti oli mukana viemässä viestiä kohderyhmälle.

Kumpikin live-tapahtuma keräsi yli 1000 katsojaa.

Herbalisti vastaili yhteensä yli sataan kysymykseen viikossa ja tavoitti yli 10 000 uniikkia katselijaa.

 
 
Edellinen
Edellinen

Atria: Hyvät sisällöt, parempi mieli

Seuraava
Seuraava

Paulig: Frezza – Suomen ensimmäinen TikTok mainos