SEY: #kissakriisi-varainkeruukampanja

 

Suomessa on kissakriisi: meillä hylätään yli 20 000 kissaa vuodessa. #kissakriisi-kampanja syntyi SEY Suomen eläinsuojelun tarpeesta havahduttaa ihmiset ongelmaan. Tietoisuuden herättämisen lisäksi kampanjalla haluttiin kerätä varoja hylättyjen kissojen auttamiseen.

SEYn somekanaviin jalkautunut kampanja sai tuekseen Kalevauva.fi-yhtyeen säveltämän ja kissojen sanoittaman Lupaa ettet hylkää mua #kissakriisi -kriisibiisin sekä sille kuvatun musiikkivideon, jonka pääosassa hellyttivät hylätyt kissat ja ihmisten lähettämät videot onnellisista kotikissoistaan. Somen lisäksi kampanja näkyi myös mm. Musti ja Mirri -liikkeissä myytävinä Kissanauhoina ja Kissakriisi-kangaskasseina.

Surullisen aiheen lähestyminen ymmärrettävästi, koskettavasti ja huumorilla kannatti, sillä kampanja ylitti kaikki tavoitteet. Kriisibiisin musiikkivideota Facebookissa jaettiin neljä tuhatta kertaa, ja se tavoitti jo pelkästään orgaanisesti yli puoli miljoonaa suomalaista. Kissanauhat myytiin useissa liikkeissä loppuun päivässä. Kampanjajulkaisut herättivät keskustelua keräten satoja ja satoja kommentteja. Ja mikä tärkeintä: varainkeruutavoite ylitettiin nelinkertaisesti, joten tulevaisuudessa yhä useampi kriisin keskelle syntynyt kissa saa mahdollisuuden elää.

 
Edellinen
Edellinen

Huawei Nova 3 -lanseeraus – Loista kuin tähti!

Seuraava
Seuraava

Findus: Positiivista ja puhuttavaa somesisältöä pakasteruuasta