
MTK
Hyvinvointia Suomesta
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK halusi lisätä yhteistyökumppaneidensa kanssa kiinnostusta erityisesti satokauden kasviksia kohtaan ja kasvattaa kotimaisten kasvisten kulutusta varsinkin kaupungissa asuvien perheiden ja nuorten aikuisten keskuudessa.
Suunnittelimme ja toteutimme digikampanjan, jonka keulakuvana toimi PastoriPike. Yhteistyöhön kuului kampanja- ja konseptisuunnittelu, laskeutumissivun suunnittelu, kampanjatuotanto, somen sisällöntuotantoa sekä verkkoartikkelit kasvikset.fi-sivustolle.
Kampanja tavoitti pelkästään sosiaalisen median kanavissa yli miljoona suomalaista. Yhteensä kampanjamateriaaleja näytettiin yli 12 miljoonaa kertaa, videoita katsottiin loppuun asti 1,6 miljoonaa kertaa ja kampanjan kotisivuille klikattiin 27 000 kertaa.
Kampanja ylsi tavoitteisiinsa hienosti ja keräsi paljon kiitosta niin MTK:lta kuin muiltakin kumppaneilta (mm. Lidl, S-ryhmä ja K-ruoka).
Kohderyhmä tavoitettiin tehokkaasti ja puhuttelevasti korkealla frekvenssillä, minkä seurauksena kampanjan vaikuttavuusmittauksista saatiin erinomaiset tulokset.
52%
kohderyhmästä muisti kampanjan
64%
koki kotimaisten kasvisten kiinnostavuuden kasvaneen
50%
harkitsee ostavansa kotimaisia kasviksia aiempaa enemmän